PARAS JA TOIMIVIN DIEETTI LAIHDUTTAMISEEN

PARAS JA TOIMIVIN DIEETTI LAIHDUTTAMISEEN

Painokoneet SEIS!! Nyt paljastuu maailmanluokan salaisuus mihin lukuisat painonpudottajat etsivät vastausta ja siitä kinastellaan ympäri maailmaa.

Onko paras keino laihtua korkeat hiilari ja matalat rasvat? Vai onko se VHH, kenties jopa ketoosi? Ehkä se on välimerendieetti, tai paleo?

Jos katsotaan tutkimusten valossa mikä on totuus parhaasta mahdollisesta ruokavaliosta, niin oikein
toteutettuina sekä vähähiilihydraattinen ruokavalio, että korkeahiilihydraattinen toimivat kutakuinkin yhtä tehokkaasti rasvanpolttoon, jos katsotaan tuloksia dieettaamisen 6kk rajapyykin
kohdalla. Toki pieniä eroja löytyy veriarvoissa ja verisuonien kunnossa. Esimerkiksi kolesteroliarvojen puolesta vähärasvaisen, korkeahiilihydraattisen ruokavalion eduksi, mutta 12kk rajapyykin kohdalla eroa ei juurikaan ole havaittavissa…koska vuosi dieettaamisen aloittamisesta valtaosa on palannut takaisin entisiin tapoihin miten he söivät ennen laihtumisyritystään.

Yleensä pudotetut kilot on vieläpä kerätty tuon vuoden päätteeksi takaisin. Muutaman vuoden kohdalla enää 5% noudattaa terveellistä ja tuloksia tuovaa ruokavaliotaan. Toisin sanoen ruokavalio, jonka oli tarkoitus tuoda toivottuja tuloksia ei ole käytössä enää!

Maailman paras ja toimivin ruokavalio on se mitä sinä pystyt noudattamaan säännöllisesti ateriasta toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen, jopa loppuelämäsi ajan! Jos valitsemasi lähestymistapa ravintoon koostuu puhtaista ja terveellisistä raaka-aineista (olipa se sitten VHH, korkeahiilarinen, vähärasvainen, välimerellinen, pätkäpaasto tms.), se tuo haluamasi tuloksen ja pystyt vieläpä noudattamaan sitä säännöllisesti, on se sinulle paras ja toimivin tapa laihtua.

Yleisesti ottaen mikä tahansa terveellisen ruokavalion määritelmän täyttävä ruokavalio toimii painon pudottamiseen ja pysyvän muutoksen tekemiseen, JOS sitä noudatetaan. Millään muulla ei ole väliä, koska mikään ruokavalio ei toimi ilman toteutusta.

Kun aloitat painonpudottamisen, tai elämäntapamuutoksen, mieti ja ihan oikeasti mieti kunnolla oletko valmis tekemään pysyvän muutoksen ateriasisältöihisi valitsemallasi ruokavaliolla. Jos et näe
itseäsi syömässä ohjeistuksen mukaisesti vielä vuodenkin päästä, kannattaa harkita tarkkaan lähdetkö edes noudattamaan kyseistä ruokavaliota.